15.8.2013

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomio 6.6.2012

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 8. - 9.10.2011 tehdyistä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, kolmesta varkaudesta, kahdesta varkauden yrityksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä rattijuopumuksesta yhteiseen 60 päivän vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus otti rangaistusta alentavana seikkana huomioon Etelä-Savon käräjäoikeuden 8.3.2012 tuomitseman vankeusrangaistuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ilpo Vainikainen.

Kouvolan hovioikeuden päätös 2.10.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että Etelä-Savon käräjäoikeuden 8.3.2012 tuomitseman vankeusrangaistuksen lisäksi rangaistusta alentavana seikkana otetaan huomioon Vantaan käräjäoikeuden 31.5.2012 tuomitsema vankeusrangaistus ja että mainitut rangaistukset katsotaan riittäväksi seuraamukseksi hänen syykseen nyt luetuista rikoksista. Toissijaisesti A vaati, että rangaistusta alennetaan ja että hänet tuomitaan valvontarangaistukseen.

Hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa, koska asiassa ei ollut ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta eikä jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ollut muutakaan syytä.

Hovioikeus totesi, että A:lle nyt kysymyksessä olevista teoista tuomittava rangaistus oli samassa konkurrenssissa Etelä-Savon käräjäoikeuden 8.3.2012 ja Vantaan käräjäoikeuden 31.5.2012 tuomitsemien rangaistusten kanssa. Hovioikeuden harkinnan mukaan Vantaan käräjäoikeuden tuomiolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta nyt tuomittavaan rangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Pertti Nieminen, hovioikeudenneuvos Lea Nousiainen ja asessori Riikka Tuomela.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n 8. - 9.10.2011 tehdyistä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, kolmesta varkaudesta, kahdesta varkauden yrityksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja rattijuopumuksesta 60 päivän vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alentavana seikkana käräjäoikeus on ottanut huomioon Etelä-Savon käräjäoikeuden 8.3.2012 tuomitseman vankeusrangaistuksen.

2. A on hovioikeudessa vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa. Käräjäoikeus ei ollut ottanut huomioon Vantaan käräjäoikeuden 31.5.2012 tuomitsemaa vankeusrangaistusta. A on vaatinut, että sanottu rangaistus ja Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös nyt kysymyksessä olevista rikoksista tai että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan tai hänet tuomitaan valvontarangaistukseen.

3. Hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa. Asiassa ei ollut aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, eikä jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ollut asiassa muutakaan syytä. Hovioikeus on ratkaisunsa perusteluissa todennut, että vaikka Vantaan käräjäoikeuden tuomio on samassa konkurrenssissa nyt kysymyksessä olevan tuomion ja Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomion kanssa, sillä ei hovioikeuden harkinnan mukaan ollut vaikutusta nyt tuomittavaan rangaistukseen.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:lle myönnettävä jatkokäsittelylupa ja erityisesti siitä, onko hovioikeus voinut jatkokäsittelylupaa myöntämättä ottaa kantaa sanotun Vantaan käräjäoikeuden tuomion merkitykseen rangaistuksen määräytymisessä.

Korkeimman oikeuden arviointi

5. A on vedonnut ensisijaisesti oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiseen lupaperusteeseen. Lainkohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Lupavaiheessa kysymys on nimenomaan sanotun lupaperusteen edellytysten harkitsemisesta. Hovioikeus ei tällöin tee sellaista asiaratkaisua, joka korvaisi käräjäoikeuden ratkaisun.

6. Säännöksen mukaan luvan myöntäminen edellyttää, että ilmenee aihetta epäillä ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Kuten säännöksen esitöistä (HE 105/2009 vp s. 33) ilmenee, lupaa ei yleensä tarvitsisi myöntää yksin ratkaisun perusteluissa olevien puutteiden tai sovellettujen lainkohtien oikaisemiseen, jos ratkaisun lopputulos on oikea.

7. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2013:14 todennut, että jatkokäsittelylupaa koskevassa päätöksessä ei voida kuitenkaan tosiasiallisesti muuttaa käräjäoikeuden tuomion perusteluja (kohta 13). Tämä merkitsee sitä, että hovioikeus ei voi jatkokäsittelylupaa myöntämättä arvioida uudelleen toisella tavoin asiassa merkityksellisiä näytöllisiä tai oikeudellisia seikkoja tai ottaa huomioon sellaisia seikkoja, joita käräjäoikeus ei ole harkinnassaan ottanut huomioon. Mikäli tuomion perusteluja olisi tämän johdosta muutettava, asiassa on myönnettävä jatkokäsittelylupa ja asia otettava asiallisesti ratkaistavaksi.

8. A on katsonut käräjäoikeuden jättäneen virheellisesti hänelle tuomittua rangaistusta alentavana seikkana huomioon ottamatta mainitun Vantaan käräjäoikeuden 31.5.2012 tuomitseman rangaistuksen. Kysymyksessä oleva rangaistus on sellainen, että se voidaan rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan ottaa huomioon rangaistusta alentavana puheena olevaa rangaistusta tuomittaessa. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2009:77 ilmenee, tuomio on virheellinen, jollei rangaistusta ole sanotuin tavoin otettu huomioon taikka perusteltu sitä, mistä syystä sitä ei ole otettu huomioon (kohta 15).

9. Käräjäoikeuden tuomiossa ei Vantaan käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ole otettu huomioon rangaistusta alentavana eikä myöskään perusteltu sitä, miksi ei näin ole menetelty. Tuomio on näin ollen virheellinen. Hovioikeus on lupapäätöksessään katsonut, ettei luvan myöntämiseen tällä perusteella kuitenkaan ollut aihetta, koska Vantaan käräjäoikeuden tuomiolla ei ollut vaikutusta nyt tuomittavaan rangaistukseen.

10. Hovioikeus on siten virheelliseltä osin oikaissut käräjäoikeuden ratkaisun perusteluja sen suhteen, miksi Vantaan käräjäoikeuden rangaistusta ei tässä tapauksessa oteta alentavana seikkana huomioon. Hovioikeus on tällöin ilmenneen uuden merkityksellisen seikan vuoksi tosiasiallisesti suorittanut rangaistuksen mittaamista koskevan harkinnan uudelleen ja sen perusteella muuttanut käräjäoikeuden perusteluja. Kysymys ei siten ole ollut jatkokäsittelylupaa koskevan ratkaisun perustelemisesta taikka sellaisen puutteen tai virheen korjaamisesta käräjäoikeuden perustelujen osalta, mikä olisi mahdollista jatkokäsittelylupaa myöntämättä.

11. Edellä todetuin tavoin käräjäoikeuden päätöksessä on sellainen virhe, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta on aihetta epäillä. Hovioikeus ei ole sen vuoksi voinut evätä jatkokäsittelylupaa mainitsemallaan perusteella.

12. Asian käsittelyä on tämän jälkeen soveliainta jatkaa hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Hanna Liippo.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila: Korkeimman oikeuden ratkaisun kohtien 1 - 4 jälkeen totean seuraavan.

Tarkemmin sanottuna kysymys on erityisesti siitä, onko hovioikeus voinut arvioida Vantaan käräjäoikeuden tuomion merkityksen jatkokäsittelylupaa myöntämättä ja onko hovioikeus jatkokäsittelyluvan epäävän päätöksensä perusteluissa tosiasiallisesti muuttanut käräjäoikeuden tuomion perusteluja.

Hovioikeuden harkintavallasta lupavaiheessa

A on vedonnut ensisijaisesti oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiseen lupaperusteeseen (muutosperuste). Sen mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta.

Muutosperusteen osalta jatkokäsittelylupaa koskeva harkinta on rinnastettavissa päätösharkintaan täysimittaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä sikäli, että myös lupaharkinnassa hovioikeus arvioi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden. Mikäli käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuudesta herää tällöin epäily, lupa on myönnettävä ja valitus käsiteltävä täysimittaisessa menettelyssä. Lupaa ei yleensä tarvitse myöntää yksin ratkaisun perusteluissa olevien puutteiden oikaisemiseen, jos ratkaisun lopputulos on oikea (HE 105/2009 vp s. 33).

Korkeimman oikeuden ratkaisun 2009:77 mukaan tuomio on virheellinen, ellei rikoslain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitettua aikaisempaa vankeusrangaistusta ole otettu huomioon rangaistusta alentavana seikkana tai perusteltu sitä, mistä syystä sitä ei ole otettu huomioon (kohdat 14 ja 15).

Käräjäoikeus ei ole tässä asiassa ottanut huomioon Vantaan käräjäoikeuden tuomitsemaa yhteistä vankeusrangaistusta rangaistusta alentavana, vaikka se rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan olisi voitu ottaa huomioon, eikä perustellut sitä, miksi näin ei ole menetelty. Käräjäoikeuden tuomio on siten virheellinen.

Mainitun Korkeimman oikeuden ratkaisun 2009:77 mukaan joissakin tilanteissa voi olla perusteltua, ettei aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta oteta huomioon vankeusrangaistusta alentavana, vaikka rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisen edellytykset olisivat muutoin käsillä. Ratkaisun perusteluissa on esitetty eräitä esimerkkejä tällaisista tilanteista ja todettu, että niiden lisäksi voi olla muitakin rangaistuksen mittaamiseen liittyviä seikkoja, joiden johdosta on perusteltua olla alentamatta tuomittavaa ehdotonta vankeusrangaistusta aikaisemman vankeusrangaistuksen perusteella (kohta 11).

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenee siten, että aikaisemman rangaistuksen huomiotta jättäminen perustelematta voi tarkoittaa myös sellaista virhettä tuomion perusteluissa, jolla ei ole vaikutusta lopputulokseen. Edelleen ratkaisusta ilmenee, että tuomioistuimella on harkintavaltaa sen suhteen, otetaanko rikoslain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitettu aikaisempi vankeusrangaistus huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana.

Jatkokäsittelylupaa koskevista säännöksistä tai niiden esitöistä ei ole saatavissa tukea käsitykselle, että hovioikeuden tulisi myöntää jatkokäsittelylupa voidakseen arvioida sellaisten seikkojen merkityksen asiassa, joita käräjäoikeus ei ole tuomiossaan huomioinut tai voinut huomioida. Ottaen huomioon myös jatkokäsittelylupamenettelyn tarkoitus, hovioikeuksien voimavarojen mahdollisimman tarkoituksenmukainen kohdentuminen muutoksenhaun kohteena olevan asian laadun mukaan (HE 105/2009 vp s. 23 - 24), on perusteltua katsoa, että hovioikeus voi evätä jatkokäsittelyluvan, mikäli tällaiset uudet seikat eivät anna aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Näin on perusteltua menetellä myös silloin, kun arvioitavana on aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen vaikutus asiassa tuomittuun rangaistukseen.

Mainituilla perusteilla katson, että hovioikeus on voinut lupaharkinnassaan arvioida, antaako Vantaan käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen huomioimatta jääminen aiheen epäillä käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta, vai onko kysymys vain sellaisesta käräjäoikeuden tuomion perustelujen virheestä, joka ei edellytä luvan myöntämistä.

Hovioikeuden päätöksen perusteluista

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 13 §:n 2 momentin mukaan käräjäoikeuden päätös on perusteltava muun muassa silloin, kun asiassa esitetty vaatimus tai väite hylätään. Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 19 §:n mukaan hovioikeuden ratkaisusta on soveltuvin osin voimassa, mitä käräjäoikeuden ratkaisusta säädetään.

Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 17 §:ssä säädetään jatkokäsittelyluvan epäävään päätökseen otettavista vähimmäistiedoista. Lainkohdan mukaan päätöksestä on käytävä ilmi, että kaikki jatkokäsittelyluvan myöntämiselle laissa säädetyt perusteet on tutkittu, jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty ja että käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi. Niin kuin lainkohtaa koskevissa hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, estettä ei myöskään ole sille, että hovioikeus perustelee jatkokäsittelylupaa koskevan kielteisen päätöksen sanottua laajemmin (HE 105/2009 vp s. 65).

Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisun 2013:14 kohdassa 13 on todettu, jatkokäsittelylupaa koskevassa päätöksessä ei kuitenkaan voida tosiasiallisesti muuttaa käräjäoikeuden tuomion perusteluja. Mikäli hovioikeus päätyy siihen, että käräjäoikeuden tuomion perusteluja olisi niissä olevan virheen vuoksi muutettava, on sen myönnettävä asiassa jatkokäsittelylupa ja otettava asia asiallisesti ratkaistavaksi.

A:n vaatimus hovioikeudessa on olennaisesti perustunut siihen, että Vantaan käräjäoikeuden tuomitsema vankeusrangaistus tuli ottaa huomioon rangaistusta mitattaessa. Hovioikeus on lausunut, että vaikka Vantaan käräjäoikeuden tuomio on samassa konkurrenssissa nyt kysymyksessä olevan tuomion ja Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomion kanssa, sillä ei hovioikeuden harkinnan mukaan ollut vaikutusta nyt tuomittavaan rangaistukseen.

Toisin kuin ratkaisussa KKO 2013:14, jossa Korkein oikeus katsoi hovioikeuden menetelleen virheellisesti muuttaessaan käräjäoikeuden tuomion perusteluja jatkokäsittelylupaa myöntämättä, hovioikeus ei ole tässä tapauksessa todennut oikaisevansa käräjäoikeuden tuomion perusteluja, eikä hovioikeuden mainittua lausumaa ole muutoinkaan perusteltua pitää käräjäoikeuden tuomion perustelujen oikaisuna. Sitä vastoin on luontevaa pitää lausumaa A:n valitusperusteeseen annettuna vastauksena, jossa hovioikeus perustelee tarkemmin sen, miksi valituksessa esitetty ei anna aihetta epäillä käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Näin ollen katson, että hovioikeus ei ole lausumallaan muuttanut käräjäoikeuden perusteluja.

Jatkokäsittelylupaa koskeva päätös

Aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutusta uuteen rangaistukseen arvioidaan samojen perusteiden mukaan kuin mitattaessa kahdesta tai useammasta rikoksesta samalla kertaa tuomittavaa yhteistä vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momenttia soveltaen. Lähtökohdaksi on siten otettava siitä rikoksesta tuomittava tai tuomittu rangaistus, joka tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi ankarin, ja sitten arvioitava rikoksista sellainen rangaistus, joka on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen (KKO 2009:77 kohta 9).

Tuomitessaan A:n edellä kohdassa 1 mainituista rikoksista 60 päivän pituiseen yhteiseen vankeusrangaistukseen käräjäoikeus on ottanut rangaistusta alentavana seikkana huomioon Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomitseman 6 kuukauden 15 päivän yhteisen vankeusrangaistuksen, joka on tuomittu 14. - 15.10.2011 tehdyistä moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yrityksestä, kahdesta varkaudesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, näpistyksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä käräjäoikeuden täytäntöönpantavaksi määräämästä kuuden kuukauden neljän päivän mittaisesta jäännösrangaistuksesta.

Huomioon ottamatta jäänyt Vantaan käräjäoikeuden tuomitsema 50 päivän yhteinen vankeusrangaistus on tuomittu 7. - 9.1.2012 tehdyistä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

A:n syyksi tässä ja Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomiossa luetuilla yhteensä 17 rikoksella on läheinen ajallinen yhteys keskenään ja suurin osa niistä on ankarammin rangaistavia kuin Vantaan käräjäoikeuden syyksi lukemat kolme rikosta, joilla ei ole vastaavaa ajallista yhteyttä nyt syyksi luettuihin rikoksiin. Selvää on, ettei mikään Vantaan käräjäoikeuden tuomitsemista rikoksista ole rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ankarimmin rangaistava rikos, joka otettaisiin lähtökohdaksi yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa. Ottaen huomioon myös niiden rikosten lukumäärä, jotka käräjäoikeus on tässä asiassa ottanut huomioon yhteistä rangaistusta mitatessaan, Vantaan käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen mahdollinen vaikutus nyt tuomittuun rangaistukseen on ollut helposti arvioitavissa rikosrekisteritietojen perusteella. Hyväksyn hovioikeuden arvion tältä osin ja katson, ettei Vantaan käräjäoikeuden tuomitseman yhteisen vankeusrangaistuksen huomioimatta jääminen käräjäoikeuden tuomiossa ole antanut aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta.

Koska muutakaan perustetta jatkokäsittelyluvan myöntämiselle asiassa ei ole ilmennyt, en muuta hovioikeuden päätöstä.